Lemmikit ja korona – pitääkö lemmikinomistajan huolestua?
Kissojen tai koirien ei tiedetä sairastuneen, välittäneen tai tartuttaneen koronavirus COVID-19:a ihmisiin tai toisiin eläimiin. LähiTapiolan LemmikkiHelppi-etäeläinlääkäripalvelun eläinlääkärin Eva Kaistin mukaan tätä ei kuitenkaan voida täysin poissulkea tämänhetkisen tiedon pohjalta, mutta tavallisella maalaisjärjellä pärjää pitkälle myös tässä tilanteessa.
-Tämänhetkisen tiedon valossa lemmikkieläinten suhteen ei ole tarvetta tehdä erityisiä suojatoimenpiteitä. Mihin tahansa infektiotautiin sairastuneen on kuitenkin hyvä välttää eläinten tarpeetonta käsittelyä ja pestä kädet huolellisesti esimerkiksi ennen lemmikkien ruokien käsittelyä, Kaisti kertoo.
Varaudu erityisesti kroonisesti sairaan lemmikin kanssa
Koronaviruksen aikana lemmikinomistajan kannattaa varautua vaikeuksiin käydä eläinlääkärissä. Esimerkiksi oma sairastuminen ja siitä aiheutuva karanteeni estäisivät eläinlääkärissä käynnin.
Mikäli oma lemmikki on kroonisesti sairas, on eläimen lääkevarastot ja reseptitilanne hyvä käydä läpi. Eva Kaistin mukaan muutaman kuukauden lääketarpeet on hyvä olla varastossa ja reseptit voimassa kesään 2020 saakka. Tarvittavaa kontrollikäyntiä on hyvä tiedustella lemmikin aiemmin fyysisesti tutkineelta ja hoitaneelta eläinlääkäriltä. Kriisin pahentuessa eläinklinikoilla saatetaan joutua perumaan ei-kiireellisiä toimenpiteitä ja priorisoimaan akuutteja potilastapauksia.
–Jos lemmikkisi tarvitsee esimerkiksi epilepsialääkitystä, on lääkityksen tasot hyvä määrittää nyt ja tarvittaessa rukata lääkitystä. Jos käytössä on munuaisten takia verenpainelääkitys, on verenpaine ja munuaisarvot hyvä kontrolloida. Jos lemmikillä on sydänlääkitys, tulee sydän vähintäänkin kuunnella, ellei myös tutkia ultraäänellä, jos viime ultrasta on kulunut kauan aikaa. Säännöllistä kipulääkitystä vaativan lemmikin kivun tila on hyvä tarkistaa yleistutkimuksella ja tarvittaessa määrittää lisälääkityksen tarve, Kaisti kertoo.
Lemmikinomistajien on hyvä varata lemmikille kohtuullisesti ruokaa kotiin. Myös koronaviruksen aikaan lemmikin tulisi päästä ulkoilemaan normaalisti. Tarvittaessa omalle lemmikille voi yrittää pyytää ulkoiluttajaa omasta lähipiiristä tai naapureista.
Myös lenkkipolulla on hyvä pitää suositeltu kahden metrin etäisyys toisiin ihmisiin, kun koirat haistelevat toisiaan. Koirien keskinäistä lajinomaista kanssakäymistä ei ole tarpeen rajoittaa.
Kysy apua etäeläinlääkäriltä tai klinikalta puhelimitse ennen klinikalle lähtemistä
Etäeläinlääkärit voivat LemmikkiHelpissä ja muissa etäpalveluissa hoitaa jopa noin 70 prosenttia potilaista vapaakaupan tuotteilla ja reseptivapailla itsehoitotuotteilla. Reseptilääkkeitä ei tällä hetkellä voi määrätä lääkelain mukaan etänä. Etäeläinlääkärit voivat silti hoitaa suuren osan akuuttitapauksista ja antaa ohjeita kroonisesti sairaiden lemmikkien omistajille.
– Apua kannattaa ehdottomasti kysyä etäeläinlääkäriltä ennen ruuhkaiselle klinikalle suuntaamista, jos kyseessä ei ole suora reseptin uusimispyyntö. Nyt koronaviruksen aikaan ei kuitenkaan kannata mennä klinikalle suoraan, vaan soita aina etukäteen, Kaisti muistuttaa.
Mitä jos lemmikin omistaja on sairastunut koronavirukseen?
Mikäli lemmikin omistaja on sairastunut koronavirukseen, on fyysistä kontaktia hyvä välttää myös lemmikkien kanssa. Kädet tulee pestä ennen ja jälkeen lemmikin käsittelyn. Koronavirukseen sairastuneena tai muuten flunssaisena ei tässä tilanteessa tule lähteä klinikalle.
-On tärkeää ilmoittaa eläinlääkäriasemalla etukäteen lemmikin oireista ja kertoa myös oma tilanne. Eläinlääkäriaseman tulee tehdä suojatoimia, jos vastaanotolle tuotava eläin on ollut kontaktissa koronavirukseen sairastuneen ihmisen kanssa, ohjeistaa Kaisti.
Kaikki eläinklinikat noudattavat tällä hetkellä Ruokaviraston ja THL:n ohjeistuksia. On toivottavaa, että klinikalle tulee lemmikkieläimen mukana vain yksi saattaja. Klinikalle ei saa tuoda eläintä, jos omistajalla on minkäänlaisia flunssan oireita tai jos on ollut kontaktissa henkilöön, joka on sairastunut koronavirukseen,tai jos tuoja on palannut ulkomailta 14 vuorokauden sisällä.Vastaanotoilla tulee rajoittaa ihmiskontakteja ja omaa vuoroa on mahdollisuuksien mukaan hyvä odottaa ulkona, tai ainakin pitää 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin.
Lemmikkivakuutusasiakas – näin kysyt neuvoa LemmikkiHelppistä:
- Lataa LemmikkiHelppi puhelimeesi sovelluskaupasta
- Tunnistaudu pankkitunnuksillasi vakuutustietojen hakemiseksi
- Täytä lemmikkisi tiedot
- Ota yhteys chatissa etäeläinlääkäriin tassupainikkeesta
- Eläinlääkäri selvittää lemmikkisi terveydentilanteen ja ohjaa tarvittaessa klinikalle. Saat hoito-ohjeet sähköpostiisi ja korvausasian vireille automaattisesti